keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Ihmeaine...

Mulla on jalat puoleen reiteen asti hääpäivän iltana näkyvillä, plus tietysti dekoltee, käsivarret ja selkä ovat paljaana koko päivän ajan. Siksipä innostuin kun löysin Saaran vanhan postauksen Prtty Peaushun-nimisestä voiteesta, jota levitetään koko keholle.


Se "meikkaa" ihon kuultavaksi, kimmeltäväksi, tasaiseksi ja antaa myös sävystä riippuen vähän väriä. Tuotteen kotisivuilla on hurjasti meriittejä ihmevoiteen saamista tunnustuksista, ja esimerkiksi Suomalainen meikkaajaguru Riku Campo on antanut seuraavanlaista palautetta:


"I LOVE your product... I have been using it on the body at many of my shoots:  Elle Magazine, Neiman Marcus, Nordstrom, Anthropologie... I mean I use it everywhere..."


Pähkinänkuoressa tuote on siis pienenpieniä kimmeltäviä hiukkasia sisältävä, suurimmilta osin (92%) orgaaninen voide, joka vähentää selluliitin, raskausarpien ja mustelmien näkyvyyttä ja antaa iholle kauniin kuultavan ilmeen. Tuotteen valmistuksessa ei ole käytetty eläinkokeita, ja mikään ainesosista ei ole eläinperäinen. Myös pakkaus on ekologinen.


Mietin että mikähän sävyistä voisi olla minulle sopiva. Aion jokatapauksessa olla ruskettunut (aito tai purkki :D) hääpäivänä, mutta värin asteesta en tietenkään osaa sanoa. Lisäksi kelasin että tuotetta voisi tilata kaksi pakettia, toisen dark-sävyllä ja toisen medium-sävyllä, ja niistä voisi sitten sekoitella haluamansa värin. Eipähän tarvitsisi ihan heti olla tilailemassa uutta pakettia, postituskulut ja tilaaminen jenkeistä kun ovat kind of a turn-off... Hinta ei mielestäni ole kovin paha, 36dollaria/paketti. Ja miksei sitä tuota päivää varten voisi satsata myös ihon kauneuteen? :) Ainut huoli jenkeistä tilatessa on alv, joka napsahtaa muistaakseni jokaiseen yli 43€:n tilaukseen... :/


Milka

3 kommenttia:

Siina kirjoitti...

Minust on tullu himokommentoija :D Mutta, sanomani piti, että jos on jotain himottavia hankintoja Jenkeistä, niin miä voin myös postittaa ja laittaa pakettiin pienemmän hinnan, ettei mene tulleja ja alveja ja sen semmosia..!

Milka Rantamo kirjoitti...

WOHOO!!!!! Arvaa lähetänkö sinut eka ostaa noita (en tiiä mistä...) ja sit Pottery Barnii, ja sit Victoria's secretille ja ja ja :DDDDD Ja sithän mun on saatava beauty blender!!

Oot paras diileri!

Siina kirjoitti...

Diilaan vaa hulluna kamaa sieltä Suomeen :DD Onpahan jotain tekemistä!