sunnuntai 21. kesäkuuta 2009

Saaristolaisjuhannus <3

Aikaisemmassa postauksessa mainitsemani plan B osoitti kuuluvansa parhaaseen a-luokkaan, Kaunissaarireissu onnistui yli odotusten. Jopa sää suosi hetkittäin, tosin pieni sadekaan ei estänyt meitä tutkimasta saarta suurella uteliaisuudella. Leni ja lapset olivat puksutelleet saareen jo torstai-iltana ja me menimme perästä perjantai-aamuna. Minua vähän jännitti.
Kaunissaari oli ihan yhtä henkeäsalpaava kuin olin kuullut ja kuvitellutkin sen olevan, rakastan tuota kalastajakylä-miljöötä!
Meillä oli sudennälkä, sillä aamun valmistelujen ja matkan aikana ei kerennyt edes ajatella syömistä. Ostimme anttilasta supersuloisen vaaleanpunaisen pallogrillin jota Marko ja Leni urheasti rupesivat kokoamaan. Grillailun ja majapaikkaan tutustumisen ohella juoksentelimme rannalla etsimässä kauniita kiviä Eeliksen kanssa. Hän ol luvannut viedä niitä mumun istutuksille. Elmo oli elementissään.

Ruoan sulattelu suoritettiin pikku kävelyllä, kävimme katsastamassa matkamuistomyymälän, josta Leni löysi kaulakorun, ja itse nappasin mukaan verkkokohoja.
Ihania vanhoja taloja katsellessa aika meni kuin siivillä, ja Elmokin sai liikuntaa.
Puspus.
Kävimme tanssimassa ja syömässä jäätelöä Majalla, jossa jatkoimme lapsien nukkumaanmenoajan jälkeen illanviettoa.
Ilta päättyi laiturille ja juhannuspusuihin.
Lauantai-aamu pyörähti käyntiin lasten herätessä seitsemältä, ja aamutoimien jälkeen lähdimme kävelylle.

Reippalusta nälkiintyneenä suuntasimme kahvilaan, jossa tarjoiltiin aamupala ihan riistohintaan, kahdeksan euroa per nokka, myös lapsilta!! :o Linnelle maistui kananmuna.
Pakkasimme kamamme ja viisitoista vaille neljä ahtauduimme Markon ja Epån kanssa tuuriin joka kuljetteli meidät kivassa myötätuulessa takaisin Kotkaan. Reilujen päikkäreiden jälkeen lähdimme saunomaan Markon porukoiden kämpille Sapokkaan, ja valmistimme loput grilliherkut mitä saaresta jäi.
Kertakaikkisen rentouttavaa.

Oli ihan virkistävää olla juhannus vaihteeksi selvinpäin, tai ainakin enemmän selvinpäin kuin humalassa. Ei krapulasta tietoakaan, ja herkutkin maistuvat paremmalle kun makuhermoja ei ole turrutettu vodkalla. Ihan kuivin suin en kyllä ollut mutta kohtuus tuntui olevan sopimattakin illan sana. Tänään käytiin Markon kanssa katselemassa myynnissä olevia taloja, mutta the Housen jälkeen mikään ei oikein tunnu miltään... Huoh. Illalla kuuden aikaan aion vielä käydä kuvaamassa maailman söpöimmät kaksoset näyttelyä varten ja sitten olenkin jo puolivälissä kuvien kanssa.
Nyt kehittelemään inspiraatiota ja katsomaan vaatteita valmiiksi,

P&C
Milka

2 kommenttia:

Siina kirjoitti...

elmo näyttää ihan leluhauvalta tossa ekassa kuvassa:D on se niin söpö.

Anonyymi kirjoitti...

Terveisiä Tampereelta, musta tuli kans sun blogin seuraaja, lähettää Laura :)