torstai 11. kesäkuuta 2009

oho.

Olen noussut blogilistalla sijalta yli tuhat sijalle alle neljäsataa. Voiko se johtua mun omista vierailuista sivuilla pälläämässä josko joku suosikkilistaltani olisi postaillut jotain uutta? Säälittävää joka tapauksessa. Kiitos Siina kun ahkerasti kuitenkin luet tätä soopaa :D Olin näköjään saanut kolmannen haussa olleen lukijankin, Miia oot ihana <3

Mua nyt stressaa. Näyttelyyn on alle kuukausi aikaa ja mulla ei ole yhtä ainutta kuvaa valmiina! AARGH! Tänään olen sopinut Lenin lasten kuvaukset, ja perjantaina kuvataan edellä mainittu Siina-kaunokainen. Silti, siinä on vasta korkeintaan neljä kuvaa! Aionkin nyt sopia Riikan kanssa sunnuntaille treffit yhteen kuvauskohteista, ja lähtisköhän Martha mun kanssa viikonloppuna Vellamolle malleilemaan. Pikkuhiljaa I say, pikkuhiljaa.


Ainiin, me käytiin siellä pankissa ja arvatkaa, niiden mielestä se laina on meille liian iso! Kyynel!! Se mukava nainen toisella puolella tiskillä sanoi, että ei suoralta kädeltä tyrmää tätä mutta joku vähän halvempi talo ois meille parempi. Sillee et ois sitten vielä rahaa vaikka tonnikalaan pari kertaa viikossa lainanlyhennyksien jälkeen. Harsh. No nyt sitten kuitenkin myydään toi oma jos joku sen tahtoo ostaa, ja mennään vuokralle siksi aikaa kunnes löytyy joku helmi herneiden joukosta. Kerkesin kyllä ihastua aika kovaa the Houseen, mut pakko olla realisti noiden raha-asioiden kanssa.


Noniin, nyt takaisin työn pariin. Lomaan on hei enää 13 työpäivää! YIPEE!! <3 En aio tehdä mitään, en yhtikäs mitään! En lähde mihinkään (korkeintaan mökille) jos ei tee mieli. Ihanaa! Mulla on sitten myös mahdollisesti ajokortti, joten mut nähdään Kotkan kaduilla luu ulkona varmaan useampaan otteeseen. Tästä tulikin mieleen et pitääkin taas käydä harjoittelemassa treeninetin sivuilla, et mun cruisailut mahdollistuu. Ok, sinne siis!

P&C
Milka

4 kommenttia:

Iina kirjoitti...

Milka! Mä luen tätä myös! :)

Ja tätä on oikeesti kiva lukea, kun kirjotat muustakin kuin siitä, mitä sulla oli tänään päällä.

Pus!

-L kirjoitti...

Mä myös. Tää on paras blogi ikinä! <3

Siina kirjoitti...

nyt meitä on milka ainaskii neljä!sitä paitsi oon samaa mieltä iinan kanssa, ku oon lukenu noita "muotiblogeja", oon todennu että loppupeleissähän ne kaikki tytöt käyttää keskenään ihan samoja vaatteita ja puhuu samoista hiustenpidennyksistä jne.että tämmöistä milka-aineistoa lisää, kiitos!:D

Iina kirjoitti...

Siina, oon NIIN samaa mieltä! :D

Go Milka!