lauantai 28. helmikuuta 2009

Milka sydän Porvoo



Äitini oli kuullut Porvoon lähelle Kuninkaanporttiin avatusta Plantagenista ja halusi lähteä ostamaan kasveja kevääksi. Eihän se Plantagen tietenkään ollut vielä avoinna ja päädyimme Porvoon vanhaan kaupunkiin kävelemään ja katselemaan. Pidämme molemmat vanhoista puutaloista, joten pelkkää silmänruokaa riitti runsain miton.




Älkää välittäkö, mun tukka oli ihan kamala tänä aamuna ja jouduin väkivalloin taltuttamaan sen pinnillä päätä myöten, siksi valitettava munanmuoto mun kallossa.

Kävimme useassa antiikkikaupassa, ja löysimme erään pramean talon takapihalta vanhan aitan jossa myytiin vanhoja huonekaluja ja mm. desinglasia. Talo oli ihan joen rannalla, ja pakotin äitin kuvailemaan minua miljöössä jos toisessa.



Kävimme Sasu's Playhousessa ja TeeTeessä tsekkailemassa huonekaluja lottovoiton varalta. Mukaan lähti TeeTeestä vihreä tee ja omena-tiiviste josta saa tehtyä ihanaa tuoksuvaa juomaa, sekä väkevä hunajasinappi.





Kävimme myös kahvi- ja teehuone Helmessä teekupposilla, ja äiti otti "sitä kuuluisaa porkkanakakkua". Täytyy kyllä myöntää etten koskaan ole syönyt sen parempaa! (Sori vaan mummi...)Olisin halunnut ottaa kuvan kakunpalasta, mutta se hupeni äitin lautaselta niin huikeaa vauhtia että tämä on ainoa kuva siitä: (antakaa anteeksi sen laatu, kiireessä tehdyt lapsetkin on kuspäitä!)







Ennen kotimatkalle lähtöä kävimme vielä söpössä pienessä suklaapuodissa ostamassa käsitehtyjä konvehteja ja tryffeleitä sekä 70%:sta suklaarouhetta josta saa tehtyä kaakaojuomaa :p~




Äiti ei kunnon kymiläisenä ollut koskaan käynyt Subwayssä, ja visiitti Porvoon SW:hen olikin reissumme lähtökohta. Oli hellyyttävää katsella keski-ikäisen naisen käyttäytyvän kuin lapsi karkkikaupassa kaikkien lisuke- ja leipävaihtoehtojen äärellä :D Subien jälkeen suuntasimme kohti Kotkaa jossa Marko jo odottelikin nälkäisenä (ja kännissä kolmen kaljan jälkeen :DD)


Porvoo on ehdottomasti kesäkaupunki ja aionkin järkätä jonkunnäköisen roadtripin ensi kesänä tyttöjen kanssa. Love it!

Pus, M

Ei kommentteja: