tiistai 21. huhtikuuta 2009

ikuisuusprojekti.

Seisahdin kerran ala-asteikäisenä, ehkä viidennellä tai kuudennella luokalla, kylpyhuoneen peilin eteen nakupellenä peilaamaan. Muistan ajatelleeni, että "Onneksi minusta ei koskaan voi tulla lihavaa!" Olin koko ala-asteen ajan jopa hippasen verran alipainoinen, näytin heinäsirkalta pitkine jalkoineni ja söin kuitenkin paljon ja kaikkea.
Olen harrastanut monipuolisesti (aina tosin vain vähän aikaa kerrallaan yleisen tympääntymisen takia) kaikennäköistä liikuntaa ratsastuksesta karateen ja baletista kilpatanssiin, ja vaikken koskaan treenannut tosissani mitään, niin aineenvahduntani piti minut pienenä. Yläasteella minulla oli kaikki mahdolliset liikunnankurssit lukkarissa, mukaanlukien salibandy special, jossa oli lisäkseni vain kaksi tyttöä. Pelkästään koululiikuntaa kertyi viikossa siis melkein kuusi tuntia. Kuljin kouluun pyörällä tai kävellen, ja kävimme kesäisin pelaamassa rantalentistä Tampsalla.

Minulla ei siis tuohon aikaan ollut mitään ongelmia painoni tai ulkonäköni kanssa, ja muistan naureskelleeni tukevammille tytöille koulun käytävällä kun tiukat farkut muodostivat jenkkakahvoja heidän lanteilleen.
Sitten tapasin ysin kesällä exäni, jonka kanssa seurustelin melkein 4 ja puoli vuotta. Hän oli minua kaksi vuotta vanhempi, hänellä oli auto ja kesätöitä. Huono yhtälö tytölle joka aikaisemmin ehkäisi painonnousun pyöräilemällä, kävelemällä ja rahattomuudella (ei siis varaa ostella pitsoja tai juopotella joka viikonloppu). Hän kestitsi minua koko kesän ja kuljetteli ympäriinsä autollaan, ja itseasiassa ensimmäisen seurusteluvuoden aikana lihoinkin jo melkein 10 kiloa! Ohhoh. Tässä vaiheessa toi saattaa kuulostaa paljolta, mutta painoni nousi siis n.50kg:stä lähelle kuuttakymmentä, eli ei vielä hälyttävää.

Aloitin painonnousun takia hysteerisen salillakäymisen ystäväni Karoliinan kanssa, treenasimme joka päivä vähintään yhden jumpan, krapulapäivinä sitten jotain kevyempää kuten BodyBalance, kunnes meitä kiellettiin käymästä seitsemänä päivän viikossa. Vähensimme treenipäivät viiteen. Painoni ei laskenut, mutta sain lisää lihasta ja kiinteydyin. Jostain syystä (olisko sitten ollut koulun vaihtuminen tms.) tuo tahti jäi, ja painoa alkoi taas kertyä.

Havahduin 20v. syntymäpäivieni tienoilla todellisuuteen kun vaaka näytti 70kg ja rapiat. Tuli itku ja paniikki. Ystäväni Toni suositteli minulle sovellettua atkinsin dieettiä, ja tiputtelinkin sen avulla parissa kuukaudessa viitisen kiloa. Olen 164 senttiä lyhyt, joten minulle ominaisin paino olisi jotain 57kg-62kg, ja tähtäimessä oli silloinkin se maaginen kuusikymmentä. Tuudittauduin nopeaan miinus viiden kilon keveyteen ja jojoilu alkoi jälleen, nyt kolme vuotta myöhemmin olen takaisin tuossa 70kg:ssä.

Tällä hetkellä tiedän tarkkaan miten minun tulisi toimia; miten saisin nopeasti pudotettua ainakin kuusi kiloa, ja miten minun tulisi liikkua, mutta nuo eivät mene yksiin toistensa kanssa. Siksi olenkin päättänyt soveltaa viimeistä metodia;olen lisännyt liikuntaa dramaattisesti viikkojärjestykseeni. Vakiotunnit ovat tiistain VSP ja pump, ja torstain VSP. Nyt, kun lumet ovat suurelta osin sulaneet, voimme aloittaa taas KoRun (mimmijalkapallojoukkueemme) treenit, ja ne sijoittuvat keskiviikolle. Vähintään tunti juoksua ja lihaskuntoa siis. Kesällä ohjelmassa on myös rantalentis ja varmaan joukkueen yhteiset lenkit.

En halua olla yltiölaiha, en halua törröttäviä luita tms. vaan kuten varmasti kaikki naiset, haluan kiinteytyä ja silti säilyttää naiselliset kurvini. Minulla on kaiken massan alla tiimalasimallinen vartalo, jonka varmasti saisin esille jos tekisin lujasti töitä, mutta...


Olen aina ollut supermukavuudenhaluinen, ja jään mieluummin sohvalle Frendien seuraan kuin lähden lenkille. Nyt on kuitenkin ollut pakko yrittää jotain, sillä aikaisempaan verrattuna peilikuva miellyttää enää korkeintaan yhtenä päivänä viikossa (silloinkin aamulla laihistaessa :D)ja koska omassa kehossaan viihtyminen on kuitenkin tärkeä osa muidenkin kanssa toimeentulemisesta ja kanssakäymisestä.
Ruvetaampa siis seuraamaan projektiani nyt kesän korvilla, katsotaan josko "yleisön" paine toisi vähän lisää motivaatiota trimmaamiseen.

Siitä puheenollen; autokoulun takia väliin jääneet jumppatunnit (mm. eilinen VSP ja pump) korvataan tänään tuplatreenillä: ensin BP 18:30 töiden jälkeen, ja sitten kentälle juoksemaan nahkakuulan perässä tunniksi.

Hoikempaa aikaa odotellessa,

P&C
Milka

1 kommentti:

Lumo^ kirjoitti...

Laihduttaminen on niin raskasta...Mä jotenkin oksetin itseäni niin paljon kun olin fädäri, että en voinu edes ikinä syödä karkkia/keksejä, kielsin ne totaalisest itseltäni (kuten oon kieltäny punasen lihan, vaikka sillekään mitään syytä ei sinänsä ole) ja en vaan voinut syödä niitä, ne oli mun päässä yksinkertasesti MAHDOTTUMUUS minulle. Mä join niitä protskupirtelöitä, ne täytti ja vei makeennälän..sit on hyvä jos ei käy kaupassa kun kerran viikossa ja on pärjättävä niillä...liikunta on kanssa kyllä tärkeetä, mutta toisaalta jos liikkuu tosi paljon niin tekee mieli välillä myös mättää...mä kävin pitkillä lenkeillä, jotka ei vaatinu sykkeen nousua, mutta kulutti kaloreita, nälkää ei tullu samallatavalla kun rankan treenin jälkeen...ja jos ei juo pariin kuukauteen niin sillä jo laihtuu sikana!:D jeesjees onnea laihikseen!:)