sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Päivä kameran kanssa.

!!!Varoitus, paljon kuvia!!!

Muiden kuvailussa on se huono puoli että itsestään on vaikea saada hyviä kuvia, varsinkaan tilanteista. Siksi päätin eilen ottaa kameran mukaan kaikkialle, ja tallentaa yhden päivän ajalta tapahtumia elämässäni. Ei mulla oikeasti aina ole näin paljon tekemistä, mutta koska eiliselle sattui niin paljon kaikkea kivaa,oli otollista napata aamulla kamera mukaan.
Ulkona ilma oli kuin morsian ja halusin ehdottomasti mennä lähikahvilaan meren rantaan aamupalalle. Tulikukosta saa parhaimpia kylmäsavulohivoilepiä btw :)

otin testiin uudet gladiaattorisandaalini, söpöt :)



"päivän asua" ryyditti asokselta tilattu herkullisen värinen nahkalaukku.


Puputettuamme leivät kurvailimme katsomaan Markon porukoiden venettä, huu :D Löysimme veneen ja myöskin Markon isovanhemmat puuhailemassa oman paattinsa kanssa.







Kun olime lähdössä, Jäynä-Eplonen teki killerit ja kakkasi mopon alle :DD



Nopea vaatteiden vaihto himassa ja pyyhäsinkin jo kohti Pasaatia, jossa Lenny odotteli lasten kanssa.
Eelikseltä oli karannut pallo kattoon, ja siitä luonnollisesti nousi poru.

Linne oli saanut uudet tennarit jotka oli ehdottomasti saatava heti jalkaan. BTW, ootteko koskaan nähny kauniimpia lapsia?

Suuntasimme kangaskauppaan etsimään aineksia vappujuhlien naamiaisasuihimme, olen päättänyt pukeutua Poison Ivyksi.Löysimme syntisen ihanan värisen stretch-satiinin jota lähdemme muokkaamaan olkaimettomaksi kotelomekoksi.

Sillä aikaa kun Leni etsi kangasta omaan pukuunsa, viihdytin lapsia kaupan etuosassa.

"Milka katso minuaaaaa!!"

Eelis ja LL kokeilivat myös mun laseja, ja koen että very Nichole Ritchie, eh?

Kankaiden löydyttyä piipahdimme vielä Pasaatissa hankkimassa muutamia välttämättömyyksiä, kuten nämä sulkakorvikset jotka löysin ihan sattumalta Lindexin sivupöydältä.

Posotimme lapsien torkkuessa Lenin kämpille ompelemaan mekon runkoa valmiiksi, ja ruokalistalla oli maailman paras juustodippi ja salsa, ja tietysti pyöreät nachot. Omnomnom...<3<3



Muutaman sovituksen jälkeen saimme mekon sille tolalle että saatoimme jättää sen muhimaan. Leni heitti minut lasten herättyä kotiin valmistautumaan, ja viideltä kurvasimme terassille 4U:hun. Ah ah ah!



Foresta hyökkäsimme ystäväni Marthan (toimi mallina Lennyn malliston kuvauksissa) synttäreille Jaakko vitosen saunatiloihin, jossa tarjoilu oli mellevä :)


Juotuani hyvin paljon boolia ja syötyäni navan täyteen voileipäkakkua jatkoin matkaa Sooloon, jossa odottelin turhaan "aikuista naistani".


Soolosta reitti oli luonnollisesti Ilontaloa kohti, jossa sitten bileet vasta alkoivatkin! :D







Bongasin Markon muutaman vihaisen kyttäyssoiton jälkeen narikasta ja pusuja sateli


Suuntasimme hesen kautta kotiin. Tosin, koska Markolla oli "monsterinälkä", meidän piti vielä pysähtyä snägärillä hakemassa isot balkanperunat kerrosaterioidemme lisäksi.
Marko otti tuhannenkännissä tän ja sanoi: "sioot niiiin kaunish." jokainen voi olla omaa mieltä... :DD

Tällä hetkellä odottelen että kello löisi kolme, ja pääsisimme lähtemään Kärkisaareen syömään Ukin synttäripäivällistä. Onneksi ei ole oloja, on häpeällistä mennä tapaamaan sukulaisia pahoinvoivana ja haisten vanhalta viinalta. :/

Ok, toivottavasti jaksoit lukea loppuun asti!

P&C
Milka

Ei kommentteja: