torstai 18. joulukuuta 2008

Note to self : postaa enemmän.

Nyt hävettää. Kunpa voisin edes sanoa, että töissä on pitänyt kiirettä tai että elämässä on tapahtunut jotain täysin aikani vievää, mutta ei. Lorvikatari on diagnoosi. Kirjoitetaanko lorvikatari muuten yhdellä vai kahdella ärrällä?

Viime postauksessa (josta on jo irvokkaan pitkä aika) kerroin visakortistani. No, huonostihan siinä kävi. Otin kaikista pienimmän luottolimiitin, eli 800€, ja luottavaisena tuhlailin ja ostin isoja asioita kun luulin, että joku kerta ostaessani vaikkapa vessapaperia visalla kassaneiti tärkeilevästi ottaisi korttini ja leikkaisi sen kahtia luottolimiitin täytyttyä. Niin ei siis käynyt, vaan sain nyt joulun alla melkein seitsemän ja puolensadan euron laskun luottokunnalta. Multa meinasi tulla oksennus kun näin loppusumman ja eräpäivän. What to do? What to doo-oo-oo?? Onneksi mulla oli vielä Sammon joustoluottotilillä melkein kuusisataa euroa varaa, ja sain maksettua visalaskun melkein kokonaan sillä. Silti, syvintä sontaa tälläinen. Nyt maksan sitten vain yhtä "lainaa" pois, viisasta tämä olisi ollut aikaisemminkin mutta minä tarvitsen selkeästi vähän katastrofaalisempia merkkejä herätäkseni kulutusunestani.

Kaikennäköistä kamaa minä sillä visalla sitten kuitenkin sain. Ostin lempikaupastani Asokselta vaikka mitä, laittelen kuvia vähän myöhemmin kun pääsen kotiin. Dataan tosiaan nyt siis töissä, eikä minulla olisi lupaa tähän mutta kun täällä on niin pirun hiljaista!!
Tilasin Ruotsista Venus interfit 300 salamasetin softboxeineen ja sateenvarjoineen, enkä osaa käyttää sitä. Että se siitä sitten.
Tilasin Asokselta Miss Sixtyn pikkumustan josta kirjoittelin myös aikaisemmin, enkä vakuutteluistani huolimatta ole käyttänyt sitä kertaakaan. Nonni, äiti oli oikeassa (älkää kertoko sille!).

Nyt siis kaikki mulle heti kuvattavaksi et opin käyttämään sitä salamasettiä. Olen halpa ja hyvä, tai ainakin hintalaatusuhde on kohillaan, ja teen meikin ja tukan samaan hintaan tarvittaessa. Pliis pliis, mun on myös todistettava Markolle, että valokuvausharrasteluun kuluttamani tuhannet poikivat joskus itsensä takaisin. :D

Jatkan kirjoittelua illalla, mikäli maltan. Latasin uusia GG:n kakkoskauden jaksoja ja otin aamulla ennen töitä pienen teaserin ekasta jaksosta, hyvältä vaikuttaa.

Pus, M.

Ainiin ps. Se missixtyn mekko on nyt alennuksessa. Mun tuuria.

Ei kommentteja: