keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Uutukaisuuksia.

Koska melkein kaikkea pitää kokeilla, päätin minäkin sitten ruveta jakamaan tiedonmurusia äärimmäisen mielenkiintoisesta elämästäni. Tästä siis viksuimmat voivat lukea rivien välistä ettei piskuisessa elossani juurikaan mitään tärkeää tapahdu, mutta päättelin että blogien määrä suhteessa oikeasti mielenkiintoisiin ja seuraamisen arvoisiin ihmisiin on niin valtava , että kaikilla ei mitenkään voi olla maailmaamullistavaa sanottavaa. Huh, ei paineita.

Minä olen kuntosalilla töissä. Se itsessään jo varmasti määrittää monen mielikuvan allekirjoittaneesta, koska siis kaikilla kuntosalityöläisillähän on ehdottomasti hauiksenympärys suurempi kuin älykkyysosamäärä (noin luki muuten mun abivihkokuvauksessa, kiitos L <3). Minulla on tosin aina ollut vähän sellainen periaate että poikkeus vahvistaa säännön, ja voi luoja että minä olenkin se poikkeusten äiti. Minulla ei juurikaan ole peruskuntoa, en omaa suuria lihaksia enkä timmiä spinningpyllyä. Olen ikuinen laihduttaja ja roskaruuan puolestapuhuja. Se siitä sitten, ainakin tiedän että mikäli saan joskus jonkunlaista tunnustusta tässä työpaikassa, se ei johdu ulkonäöstäni! :D

Jostain kumman syystä minulla on ihan äärimmäisen kauniita ihmisiä lähipiirissäni, PALJON! On pitkäsääristä blondia, tummaa ja eteeristä, pientä ja söpöä sekä boheemia ja luonnonkaunista. Onneksi näille ystävilleni sattuu ja tapahtuu omien kommellusteni ohella, ja saan heiltä varmasti jutunjuurta entryihini. Itseäni imartelematta kyseessä on siis vähän SATC-tyylinen blogi.

Kuntosalityön ohella teen valokuvauskeikkoja enemmän tai vähemmän riippuen sesongista. Valokuvaajana minua vaivaa alituinen isnpiraation puute ja vision vähyys, että tervetuloa vaan kuvattavaksi minulle; "laita käsi leuan alle ja kallista vähän päätä"... Joka kuvaussessiosta silti onnistun puristamaan tarvittavat hyvät kuvat ja lisäilen niitä tänne varmasti jatkossa.

Voitte myös olla varmoja siitä että tulen napisemaan omasta ihmissuhteestani ja ajankohtaisuuksista, kuten taloprojektista, tasaiseen tahtiin. Merkintöihin päätyvät myös mahdolliset juhlat, reissut ja sen sellaiset, joten stay put! Täältä pesee!!

Ei kommentteja: