Olen aina ollut seurustelijatyyppiä, enkä koskaan oikein ole ymmärtänyt miksi ihmiset haluaa pitkittää seurustelun aloittamista kun tapaa mielenkiintoisen tyypin jossa selkeästi olisi potentiaalia. Olen myös ikuinen optimisti ja vähän ehkä sinisilmäinenkin näissä asioissa. Kärsivällisyys ei kuulu sanavarastoon.
Omasta mielestä mulla on aina ollut ihan selkee miesmaku: Pitkä, lihaksikas, miehinen mies, ehkä tatuointeja tai lävistyksiä :D Nyt kun mietin entisiä poikaystäviäni, niin eihän mun miesmaku ole ollenkaan tuollainen! Pitkiä ne on lähes poikkeuksetta olleet, se myönnettäköön! Tykkään katsoa miestä ylöspäin :)
Seurusteltuani saman pojan kanssa kuusitoistavuotiaasta kahteenkymmeneen ikävuoteen asti päätin, että nyt riitti. Suhde ei tehnyt hyvää enää kummallekaan ja vaikka naiivisti ajattelin että yhteenmuutto muuttaisi asiota parempaan suhtaan, niin ei käynyt.
Vietin villin sinkkukesän (ainoan elämässäni) vuonna 2006, ja tuon samaisen vuoden loppuun mennessä olin taas ihan valmis asettumaan aloilleni. Jostain syystä sulhasehdokkaita ei tullutkaan jonossa kotiovelle minua kosiskelemaan, ja toivo uudesta ihanasta parisuhteesta hiipui yhtä nopeasti kuin oli noussutkin.
Joulukuun kymmenes päivä vuonna 2006 ystäväni Kaarina soitti minulle sunnuntai-iltana, että releet niskaan, me lähtää 4U:n pikkujouluihin! Ilmasen viinan bileet!
En halunnut aluksi halunnut lähteä ja mietin tulevaa työpäivää ja krapulaa. En myöskään löytänyt mitään kivaa päällepantavaa (näinhän käy joka kerta kun pitäisi extempore lähteä johonkin).
Kaaka sai mut kuitenkin suostuteltua mukaan. Foressa oli täyttä ja istuimme samaan pöytään tutun pojan kanssa. Vilkaisin pikaisesti pöydän muut henkilöt läpi, ja katseeni pysähtyi hetkeksi söpöön, hoikkaan tummatukkaiseen poikaan pöydän toisella puolella.
En sit kuitenkaan pohtinut asiaa sen enempää kun ajattelin ettei mulla kuitenkaan oo mitään saumaa noin hyvännäköiseen tyyppiin. Myöhemmin illalla lisäksi huomasin sivusilmällä kun se kaulaili samassa pöydässä istuvan vaalean tytön kanssa ja pussaili tätä poskelle. Kysyin Kaakalta kyllä et onko noilla kahdella jotain peliä ja Kaarina muisteli kuulleensa jotain sen suuntaista, muttei kuitenkaan ollut varma. (Kyseessä oli Markon ex jonka kanssa he olivat tooodella hyvissä väleissä silloin..)
Illan kuluessa pidin superhauskaa ja olin oma itseni sanojen varsinaisessa merkityksessä. Yhtäkkiä tuo nöpöinen poika oli siinä mun vieressä kysymässä et mitä mä haluaisin juoda. Mulle siis valehtelematta kävi niinkuin ihmisille leffoissa ja katoin tyhmänä taakseni ja kysyin et "ai miä vai?" Sit se toi mulle Diablon vaikka pyysin fisua ja siitä shotista tuli yks mun elämän rakkauksista myös :)
Juteltiin koko ilta, mulle selvisi että herran nimi oli Marko, syntynyt vuonna -80 ja harrastuksena jalkapallo jo kahdettakymmenettä vuotta. Eli yhtä kauan ku mitä mä olin tona vuonna ollu olemassa.
Mun piti lähteä kotiin aikaisin ja Marko tuli saattamaan mut ovelle, vaihdettiin numeroita ja pussailtiin vähän.
Seuraavana päivänä päätin olla moderni nainen ja laittaa ihan neutraalia ja kaverillista viestiä, krapulasta ja seuraavan viikonlopun suunnitelmista. Painoin lähteä-nappia ja jäin odottamaan.
Odotin. Odotin. Odotin ja aloin lietsomaan paniikkia. Odotin ja olin kauhuissani, varmana siitä että Marko oli humalan hälvettyä tajunnut minkänäköisen tytön kanssa oli jutellut ja päättänyt olla vastaamatta viestiini. Vinguin asiaa kavereilleni ja kaikki vakuuttelivat että asiaan täytyy olla toinen selitys.
Nukuttuani yön yli tajusin etten koskaan saa tietää totuutta ellen tee asialle jotain ja laitoin Markolle täsmälleen samanlaisen viestin kuin aikaisemmin. Se vastasi kymmenessä minuutissa :) Sen puhelin oli mennyt rikki sinä iltana ku tavattiin ja kaikki numerot oli pyyhkiytyny pois. Mietin yks päivä et mitä ois jääny tapahtumatta jos en ois laittanu sitä toista viestiä, mut Marko sano et se ois ottanu mun puhelinnumerosta selvää... <3
Sovimme ekat treffit Pasaatiin, jossa kävimme ostamassa viime hetken joululahjoja ja juomassa teet. Sen jälkeen vietimme niin tiiviisti aikaa yhdessä, että hän periaatteessa asui minun ja ystäväni Marthan kimppakämpässä. Siksi looginen siirto oli parin kuukauden yhdessäolon jälkeen ruveta katselemaan yhteistä asuntoa.
Toukokuussa 2007 muutimme tähän nykyiseen kämppään, enkä ole katunut nopeata toimintaani päivääkään. Uskon että tämän ihmisen kanssa mun on tarkoitus olla koko loppuelämäni, tehdä lapsia ja tulla vanhaksi. Markosta tulee muuten sellainen vaari joka saa vedettyä alahuulen nenän päälle vanhana :D
Marko on kärsivällinen, rauhallinen, lempeä mutta silti tarvittaessa jämäkkä. Siitä tulee maailman paras isä, tiedän sen jo nyt. Se rakastaa lapsia ja eläimiä ja xboxiaan, ja on ainoa mun poikaystävistä joka on laittanu mulle vastaan riitatilanteissa. Sen takia me ei riidelläkkään selvinpäin melkein koskaan. Lisäks sillä on maailman paras pylly. Ja tyttöystävä.
P&C
Milka
